44-vuotias perheen isä joka innostui Triathlonista sen hetkisen naapurin (Niklas Merikallio) innoittamana. 2014 vuonna kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa miltä tuntuu triathlon. Kisa oli Helsinki City Triathlon. Tämä kisa ei mennyt ihan siten kuten olin aluksi ajatellut. Olin ajatellut, että kuka tahansa pystyy uimaan 300metriä täysillä. Ei se ihan niin mennytkään, vaan ensimmäiset 150 metrin jälkeen hyydyin täysin. Tekniikka oli vähän mitä sattuu. Uin lopulta välillä selkää, rintaa, millä nyt vaan eteenpäin pääsee. Pyöräily meni ihan hyvin, mutta juoksussa pohje kramppasi eikä juoksusta meinannut tulla yhtään mitään. Elämäni ensimmäinen pikakisa ei todellakaan mennyt niin kuten sen ehkä oli mielessäni ajatellut. Pääsin kuitenkin maaliin ja pohdin sitä miten hullu pitää olla, että tätä jaksaa täydenmatkan verran?

Tästä sisuuntuneena päätin aloittaa treenaamisen. Liityin Vihti Triathloniin.

Kävin talvella 2014-2015 ensimmäistä kertaa uinnin tekniikkatunneilla jossa syvennyttiin tekniikan parantamiseen.

Vuosi 2015 on todella merkityksellinen itselleni monessa mielessä.

Kävin ensimmäistä kertaa uimassa märkäpuvulla avovedessä, ensimmäistä kertaa ajoin myös maantiepyörällä, ja suurimpana juttuna, olin ensimmäistä kertaa oikeissa kisoissa. Ensin Vantaan Olympiamatkalla ja sitten Joroisten Puolimatkalla. Näistä kisoista (sekä muista tämänkin jälkeen) on jäänyt niin hienot fiilikset, ettei tätä ihan tuosta vaan sovi unohtaa.

Tällä hetkellä koetan pitää sekä aerobisen että lihaskunnon niin hyvinä kuin ne yhdessä vaan voi olla.

Harrastus siis jatkuu ja tuntuu yhäkin hienolta vaikka rinnalle on tullut kaikkea muutakin.