Tänäkin kesänä pidimme Triathlon tutuksi -kurssin, nyt jo kolmatta kertaa. Alkukesän vaihtelevat säät toivat oman lisänsä kurssin sisältöön, mutta sinnikkäästi ja iloisin mielin kaikki kurssilaiset olivat kuitenkin mukana loppuun asti.
Kaikki kolme triathlonin osalajia, uinti, pyöräily ja juoksu käytiin läpi omalla kerrallaan, ja neljäs ja kurssin päättävä kerta huipentui sitten harjoituskisaan.
Vaikkei tässä kisassa ollutkaan mestaruustitteleitä jaossa, kävimme kuitenkin läpi mitä kaikkea ihan ”oikeassa” kisassa tapahtuu, ja mitä pitää ottaa huomioon, miten varustautua, ja muita pikku vinkkejä.
Keli oli kisailtana kohtuullisen haastava, tuulta olisi voinut olla vähän vähemmänkin. Uintiin tuuli aiheutti tietysti vähän aallokkoa, ja pyöräilyosuuden aikana varsinkin avonaisilla peltoaukeilla navakat puuskat tuntuivat ottavan pyöriin kiinni. Juostessa tuosta ei enää ollut haittaa.
Hienosti kaikki selvisivät maaliin, ja hymy oli herkässä sekä kisaajilla että järjestäjillä.
Kiitos kaikille mukanaolosta!